Karilleajo, kivilleajo, pohjakosketus,… rakkaalla lapsella on monta nimeä. Karilleajo on Suomen vesillä alati vaaniva uhka. Veneilyn vaativuudesta Itämerellä kertoo jotain se, että 70% EU:n merimerkeistä on Suomessa ja Ruotsissa. Toiset välttävät karilleajoa muin ruttoa, toiset hyväksyvät sen osana veneilyä. Fakta kuitenkin on, että karilleajo on aina potentiaalisesti vaarallinen, maksaa paljon, aiheuttaa paljon vaivaa ja usein katkaisee lomamatkan.
Miksi ajamme karille?
Ovatko kartat huonoja, navigointitaidot puutteellisia, vai mistä on kyse? Tein
pienen kyselyn purjehtijoille Facebookin keskusteluryhmässä. Tulokset ovat
alla.
Ylivoimaisesti suurin osa
karilleajoista tapahtuu tutuilla kotivesillä. Näillä vesillä toki myös
liikutaan eniten, mutta ehkä kuitenkin voisi ajatella, että tutut vedet
tunnetaan. Toiseksi suurin osa karilleajoista tapahtuu navigointivirheen takia
ja kolmas syy on enemmän tai vähemmän huoleton liikkuminen luotaamattomilla
vesillä. Loput syyt koskevat lähinnä karttamateriaalin tai perimätietona
kulkevien reittien yllättävyyksiä tai virheitä. Näiden osuus on kuitenkin
yhteensä vain alle 20 % kaikista karilleajoista kyselyssä.
Lähes neljässä
tapauksessa viidestä syy on siis ruorin ja kartan välissä, ja keskeisiä
tekijöitä näyttää olevan yksi: ajamme karille koska luottamuksemme on liian
vahvaa. Tutuilla vesillä ehkä ajatellaan että eihän täällä mitään satu, ja
huomio herpaantuu. Luotamme liikaa osaamiseemme ja vaistoihimme.
Navigointivirheet voivat luonnollisesti syntyä taitojen puutteesta, mutta nekin
jäävät huomaamatta, kun luotamme liikaa omiin päätelmiimme. Luotaamattomilla
vesillä liikkuessamme luotamme ilmeisesti hyvään tuuriin tai siihen että
kykenemme välttämään karilleajon esimerkiksi teknisten apuvälineiden, kuten
kaikuluotaimen, avulla. Luotamme hyvään tuuriin, osaamiseemme ja teknisiin laitteisiin
liikaa.
Prosessiturvallisuudessa
puhutaan ns. juustoreikämallista, jossa ajatellaan, että vaaraa torjuvat useat
eri kerrokset, joissa kuitenkin on reikiä. Onnettomuudet sattuvat, kun eri
kerrosten reiät osuvat kohdakkain ja vaara läpäisee ne.
Mitkä ovat veneilijän vaaraa
torjuvat kerrokset? Voidaan erottaa ainakin tekninen navigointivarustelu ja
navigointitaidot. Kokemuksen karttuminen auttaa ennakoimaan tilanteita ja
hallitsemaan hankaliin tilanteisiin joutumista, mutta samalla todennäköisesti luottamus
omaan osaamiseen kasvaa. Tekniset järjestelmiä on helppo täydentää
varajärjestelmillä, ja navigointiosaamista on helppo kehittää kouluttautumalla.
Mutta entä miten suojaudumme liialta luottamukselta? Tässä muutama ajatus.
1.
Älä luota
itseesi: Epäile omaa toimintaasi koko ajan. Pohdi mittausten luotettavuutta.
Pohdi paikannuksen luotettavuutta. Pohdi reittivalinnan luotettavuutta. Pohdi
mahdollisuuksia, joissa olisit voinut tehdä päättelyvirheen. Ole ankara
itsellesi.
2.
Älä luota
kaveriin: Kiinnitä erityistä huomiota ohjaajan vaihtamisessa
tilanneselvitykseen ja lähiajan reittiin sekä huomioitaviin vaaroihin. Tee
reittisuunnitelma paperille, kartalle tai plotterille, jotta myös kaveri
ymmärtää mitä tehdään.
3.
Älä luota
vesiin: Ennakoi ja sopeuta toiminta valittuun reittiin. Väyläalueella voit
ottaa rennommin ja keskittyä muuhun liikenteeseen, mutta jo kryssi väylällä
edellyttää tervettä epäilystä.
4.
Älä luota
laitteisiin: Seuraa dataa, tunnista ristiriidat ja reagoi nopeasti. Jos
esimerkiksi kaiku näyttää vähemmän kuin kartan mukaan pitäisi, saatat olla
väärässä paikassa. Toimi sen mukaan.
5.
Aisti kognitiiviset
vaaratilanteet. Onko veneessä käynnissä jotain poikkeavaa? Lapsella hätä,
riiteletkö puolison kanssa? Tuntuu julmalta olla keskittymättä näihin täysin, mutta
toisessa vaakakupissa on navigointiturvallisuus!
6.
Jaa tehtäviä
ja päättelyäsi. Jo pelkästään päättelyjen ja toimintojen selostaminen toiselle
saattaa usein avata itsellesi virhepäätelmiä.
7.
Luota
intuitioon. Alitajunnasta tunkee pinnalle ajatuksia, joita kannattaa kuunnella,
vaikket heti ymmärtäisikään mikä on pielessä.
