Luin mielenkiinnolla Minna Lindgrenin kolumin pääsiäisen HS:ssä suomalaisesta kahvila- ja muusta palvelukulttuurista. Lindgrenin mukaan joka paikassa vallitsee itsepalvelu - palvelu on ulkoistettu asiakkaalle ja minkäänlaista odotustenhallintaa ei ole. Viimeksi ihmettelin tätä Suomenojan Shellillä hodaria syödessäni. Kun sen tilasin, KOKO JONO takanani pysähtyi ja odotti kun KASSAPOIKA väänsi tämän hodarin kasaan. Itse otin tietysti juoman ja sitten seisoskelin sellaisen kummallisen pystybaarin nurkalla räpeltämässä mössöä suuhun. Tämän me hyväksymme hiljaisesti.
Suhteellamme palveluun on itse asiassa paljon syvällisempiä yhteiskunnallisia vaikutuksia kuin äkkiseltään tulee edes ajatelleeksi. Palveluammattien työllistävä vaikutus on merkittävä ja se suurenee edelleen. Nuorille työntekijöille palveluammatissa toimiminen olisi hyvä asiakaspalvelun ja käytöstapojen koulu, jossa vanhempi polvi siirtäisi palvelukulttuuria eteenpäin. Nuorena opitusta asiakaspalveluasenteesta olisi paljon hyötyä alalla kuin alalla.
Suomessa ei tällä hetkellä kuitenkaan ole palvelukulttuuria. Siinä missä Keski-Euroopassa palvelukulttuuri on voimakasta ja ilmeisen luonnollista, suomalaiset ravintola-alan ihmiset ja muut asiakaspalvelijat näyttäisivät jopa häpeävän työtään. Tämä purkautuu huonona käytöksenä ja kummallisina maneereina (muistatte varmaan sen tarjoilija-sairaanhoitajatypin: "Mites täällä voidaan, onko ruoka maistunut meille?"). Huono käytös saa luonnollisesti asiakkaat ärtyneiksi ja oravanpyörä on valmis.
Väitän, että perimmäinen syy palveluammattien kulttuuriseen romahdukseen on 10970-luvun vasemmistoradikalismissa. Kuulemani ja käsitykseni mukaan vielä 1950-ja 1960-luvulla palvelu toimi Suomessakin. 1970-luvulla porvarista tuli nopeasti vihollinen ja palveleminen muuttui ihmisarvolle sopimattomaksi työksi. Kaikuja tästä kuullaan edelleen jopa eduskuntatasolla kun puhuttiin piikayhteiskunnasta kotitalousvähennyskeskustelussa. Nyttemmin väestön ikääntyminen on ilmeisesti sosiaalidemokraatitkin saanut ymmärtämään sen, että ilman toisen palvelemista emme vaan pärjää. Osansa kantoi kekoon varmasti myös tiedonvälityksen paraneminen, unelmien kaupittelu markkinamielessä kaikille ja perusteeton korkeakoulututkinto kaikille -optimismi.
Olisiko aika aloittaa Suomessakin uusi palvelukulttuuri? Hyväksyä että on olemassa erilaisia ihmisiä. Olla ylpeä siitä että on ammattitaitoinen toisen palvelija; tehdä työnsä pää pystyssä ja ansaita rahansa reilusti.
