Takka ei kannata.

Joulunpyhinä on aikaa kaikkeen; aloin miettiä puunpolton kustannushyötyjä.

Talomme on 70-luvun lopulla valmistunut, nyt peruskorjattu parisataaneliöinen paritalon puolikas, jossa on uudehko öljylämmitys (niin, kyllä. Kattila on käyttöikänsä puolivälissä joten välitöntä uusimisintoa ei ole).

Polttoöljyn lämpöarvo on n. 10 kWh/litra. Litra toimitettuna maksaa n. euron. Sähkön hinta lienee n. 10 c/kWh. Sähkö kuluu keitiön lattialämmityksessä sekä lämmön talteenottokoneen esilämmityksessä. Oletetaan että kattila- ja verkostohäviöiden takia saan lämmitykseen 9 kWh litrasta öljyä.

Koivupuun lämpöarvo on 4,15 kWh/kg ja hyötysuhde varmasti pienempi kuin öljylämmityksessä. Karkeasti siis litraa öljyä vastaa 2,5 kiloa puuta. Ensimmäinen tulos on, että jos haluaisi korvata tuon noin 3000 litran öljynkulutuksen puulla, tarvittaisiin noin 7500 kiloa puuta (suora korvaus ei tietenkään ole mahdollinen mm. koska käyttövesikin pitää lämmittää). Ns pinokuutio koivua painaa 410 kiloa. Puuta tarvittaisiin siis reilu 18 kuutiota (tai 14 kiintokuutiota).

Kun oletetaan kiertoilmatakan hyötysuhteeksi n. 80%, saan polttamalla luokkaa 5 kg (1-2 pesällistä) koivupuuta siis taloon 16 kWh energiaa. Ison tilan patteritermostaatit eivät välttämärrä kaikki reagoi takkaan, joten koneellisesta ilmanvaihdosta huolimatta korkean olohuoneen lämpötila nousee noin kolmella asteella, mikä lisää lämpövirtaa ulos. Oletetaan että tämä hävikki olisi luokkaa  10 % eli 1.6 kWh. Loppu lämpömäärä tuottaa säästöä lähinnä vähentämällä tuloilman esilämmityksen tarvetta sekä sulkemalla termostaattisia patteriventtiilejä.

Näin ollen säästän kahdella pesällisellä koivupuuta ehkä 1.5 litraa öljyä ja  muutaman kilowattitunnin sähköä., yhteensä luokkaa n. euron ja 30 senttiä.

Takka maksoi asennettuna 6000 euroa. Olettaen, että takkaa poltetaan n. 100 kertaa vuodessa, on takaisinmaksuaika luokkaa 50 vuotta olettaen että puut ovat ilmaisia. Bauhausista saa 40 litraa koivupuuta vitosella. Tuo määrä painaa noin 10 kiloa, eli puun kilohinta on 0,5 euroa. Tällä kilohinnalla takan nettosäästö on 70 senttiä per käyttökerta ja takaisinmaksuaika siellä 90 vuoden nurkilla.

Entä sitten jos olisi varaava takka? Siinä voisi polttaa varmaankin n. 15 kg puuta yhteen soittoon, jolloin energiamääärä olisi kerralla luokkaa 50 kwh. tämä määrä säästäisi öljyä luokkaa 5 litraa. Jos lämmityskertoja olisi 50 vuodessa, säästö olisi 250 euron luokkaa, ja jos varaavan takan hankintahinta esim. 10.000 eur, takaisinmaksuaika 40 vuoden hoodeilla ilmaisilla puilla.

Ei se puunpoltto ehkä taloudellisesti kannata.. mutta onhan siinä tunnelmaa, ja ennen kaikkea riippumaton lämmönlähde sähkökatkoihin ja muuhun.

Kodin ja koulun "yhteistyöstä"

Kodin ja koulun yhteistyöstä puhutaan varsinkin koulussa paljon. Onkin hyvä että oppilaiden vanhemmista ainakin ne, jotka välittävät, pysyvät kärryillä siitä, miten heidän lapsillaan koulussa sujuu.

Tämä "yhteistyö" pitää sisällään kuitenkin paljon muutakin. Liikunnanopettajat ilmoittavat edellispäivänä marraskuussa että seuraavana päivänä on liikuntatunnilla hiihtoa ja kehottavat "yhteistyöterveisin" laittamaan lapselle hiihtovälineet kouluun mukaan. Siis tilanteessa, jossa hiihtovälineet ovat ullakolla tai kellarissa ja aivan varmasti liian pienet lapselle. Toinen opettaja järjestää oppilaiden vanhempia autorumbaan kesken työpäivän kuskaamaan lapsia jäähallille - jälleen "yhteistyöterveisin", ja kolmas keksii että lähdetäänkin huomenna metsäretkelle ja kumisaappaat ja sadeasu kaikille mukaan kouluun kittoos. "Aurinkoista syyspäivää, yhteistyöterveisin NN". Lapsi itkee hysteerisenä kun välineitä ei myöhään illalla ehditä hankkia tai etsiä.

Tämän vastapainoksi oppilaiden vanhempia toki kutsutaan kaikenlaisiin tilaisuuksiin koululle; on joulujuhlaa ja kevätjuhlaa ja isänpäivää ja muuta. Näissä tilaisuuksissa olisikin oikein mukavaa, jos vanhemmat huomioitaisiin jotenkin.Käytännössä kuitenkin vanhempia seisotetaan ulkona kuin karjaa odottamassa mahdollista sisäänpääsyä ahtaisiin tiloihin. Ovista kulkevat opettajat mulkoilevat vanhempia kuin sarjamurhaajia ja paimentavat luokkiaan edestakaisin vanhempien edessä. Vanhemmat eivät tiedä mitä tehdä ja koittavat vaivautuneina kutistua pois näkyvistä. Tunnelmaa pidetään yllä lasten kanssa väkinäisesti ja esiintyjiä kiitellään. Ei-esiintyville lapsille juhlien motiivi jää epäselväksi. Kevätjuhlassa rehtori esiintyi suuna päänä ja suuntasi sanansa vain ja ja ainoastaan koulun nyt jättäville kuudesluokkalaisille. Ei sanaakaan elämänsä ensimmäisessä kevätjuhlassa olleille ekaluokkalaisille. "Yhteistyöterveisten" voimalla sitten piti selostaa pienelle koululaiselle, että kyllä se sinunkin juhlasi oli.

Kun koulun ammattihenkilöistä pitäisi olla todellista apua - esimerkiksi oppimis- tai kasvuvaikeuksissa - löytyy apua ja ammattitaitoisia yksilöitä, mutta organisaatio ei toimi yhteen. Aikaa ei ole ole ja tulokset liudentuvat sisäisen tiedonkulun ongelmiin. Vai mitä mieltä on siinä, että syksyllä erityisammattihenkilöiden tekemästä oppimissuunitelmasta saa luokanopettaja tiedon huhtikuussa? Taas piti monien "yhteistyöterveisten" voimin edetä täysin omin voimin.

Kodin ja koulun yhteistyössä tuntuu korostuvan siis lähinnä opettajien mielivalta, huono suunnittelu, huonosti toimiva organisaatio ja tarve venyttää vanhempia hoitamaan asioita jotka oikeastaan kuuluisivat heille tai verovaroin hoidettavaksi. Toki toisenlaisiakin esimerkkjeä ja toimintamalleja on, mutta tältä pohjalta kehottaisin aidosti kaikkia opettajia miettimään, mitä kodin ja koulun "yhteistyö" oikeasti tarkoittaa.

Kokemuksia sairaanhoidon linjauksista

Isäni, 80 vuotta huomenna, joutui keuhkokuumeen vuoksi sairaalaan yllättäen sunnuntaiaamuna. Tilannetta vaikeutti lisäksi se, että ilmeisesti Parkinsonin taudit lääkkeet olivat jääneet ottamatta edellisiltana ja yöllä tautiväsymyksen takia, ja hän oli hyvin jäykkä ja tuskin puhekykyinen. Vielä edellispäivänä järki oli luistanut hyvin eikä erityisiä muistiongelmia ollut ollut. Vain liikkuminen oli Parkinsonin taudin vuoksi vähän vaikeaa.

Sairaalassa olo ei helpottanut. Päällisin puoli isä vaikutti tyypilliseltä vanhuspotilaalta; kommunikoimattomalta ja loppuunpalaneelta. Yllätys oli silti suuri, kun sairaskertomuksesta löysimme lääketieteellisin perustein tehdyn elvytyskiellon. Kielto varmaankin oli perusteltu, mutta olisi edes tyyliin sopinut informoida omaisia tällaisesta. Lisäksi mistään ei käynyt ilmi niitä perusteita, joilla päätös oli tehty.

Sitten alkoi sydän pettää, ja isä siirrettiin toiseen sairaalaan saamaan parempaa hoitoa. Osastonlääkäri seurasi tilannetta ja konsultoi ensin kardiologia. Tämä ilmoitti että takaisin lähettävään sairaalaan vaan - käytännössä kuolemantuomio. Tilanne tulikin sitten todella pahaksi ja siirto peruttiin. Paikalle tuli anestesiologi pohtimaan tilannetta. Hetken tutkailtuaan totesi että voitaisiin kokeilla tiettyä hoitoa. Kuin ohimennen hän kysyi potilaan vointia ennen sairaalareissua. Kerroimme, että pari viikkoa sitten oli käyty hautajaisissa ja on pärjännyt yksin kotona ja on ratkottu akateemisia asioita vielä tammikuussa. Lisäksi veljeni toi esiin lääkäritaustansa.

Hoito tehosi, ja akuutti tilanne saatiin ratkaistua. Isän henki pelastui tässä tilanteessa; pystyttiin ostamaan lisää aikaa keuhkokuumeen nujertamiseksi. Emme kuitenkaan voineet välttyä ajatukselta, että hoitopäätökseen vaikutti lähes ratkaisevasti potilaasta kerrottu tausta ja sukulaisen status.

Tietynlaisen huipennuksen hoitoskeemaan saimme sitten osastolla. Isä ei pystynyt nielemään, eikä Suomessa ole käytössä suonensisäisiä Parkinson-lääkkeitä. Kaikesta näki että Parkinsonin taudin aiheuttama jäykkyys oli todella vakavaa. Tiedustelimme mahdollisuuksia lääkitä varovasti suun kautta, mutta vastauksena vain todettiin että potilas kieltäytyy ottamasta lääkkeitä. Siis kieltäytyy, tajuton ihminen? Ruokaa tai ravintoliuosta ei oltu annettu viikkoon.

Veljeni selvitteli toisen sairaalan päivystävältä neurologilta, voidaanko Parkinson-lääketabletteja liuottaa veteen ja antaa suun kautta ruiskulla. Näin kerrottiin toisessa sairaalassa toimittavan säännöllisesti tajuttomien kanssa. Idea esiteltiin vastuulääkärille, joka piti sitä hyvänä ja kirjautti sen potilaskertomukseen ja hoitosuunnitelmaan. Sairaanhoitaja toi liuotetun lääkkeen ja ruiskun, jätti ne meille ja POISTUI paikalta. Varovasti saimme lääkkeen annettua, ja se vaikutti nopeasti. Saimme vielä yhden hetken isämme kanssa ja pystyimme vielä viettämään 80-vuotissyntymäpäivää mm. tervehdyksiä hänelle lukien. Lopulta isä kuoli seuraavana päivänä.

Kaikki nämä tapaukset ovat kiinnostavia mutta karmaisevia esimerkkejä hiljaisesta hoitotyön priorisoinnista, suhdetoiminnan tärkeydestä ja siitä vallasta, jota lääkärit ja hoitohenkilökunta käyttävät. Ilmeisesti sairaala on monille kuolevien ihmisten läpikulkupaikka ja työ lähinnä ihmisten alasajoa.

Kuka määrittelee, miten tällaista valtaa käytetään? Todennäköisesti ei kukaan. Mikä on siis potilaan oikeusturva? Millä perustein päätetään, kenen elämä on pelastamisen arvoinen? Käsitykseni mukaan kysymys on aivan liian arka että kukaan uskaltaisi yksin linjata mitään. Lienee siis niin, että yksittäiset lääkärit tekevät tällaisia päätöksiä oman, eri lähteistä ammennetun kokemuksen ja mallien pohjalta. Yksittäisen potilaan kannalta toiminta on varmaankin perusteltua, mutta entä kun toimintaa tarkastellaan maanlaajuisesti? Toteutuuko yhdenvertaisuus?

Kysymykset ovat vaikeita eikä niihin varmaankaan koskaan löydetä täydellisiä tai perusteltuja vastauksia. Tämä kokemus oli kuitenkin pöyristyttävä. Tai ehkä olin vain naiivi.

Lumityöt - taas edunvalvontaa parhaimmillaan

NN. Suomen isännöintiliitosta hyökkää kirjoituksessaan taloyhtiöiden omatoimisia lumitöitä vastaan. Hänen mukaansa omatoimiset työt eivät kannata koska kulut ovat pieniä eikä niitä oikeastaan saisi edes tehdä itse. Kirjoittajan kotipesä osoittaa, että kirjoitus on voimakas edunvalvontapuheenvuoro, jossa hämärretään todellisuutta alan liiketoiminnan kyseenalaiseksi eduksi.

Lumitöiden tekeminen on loistavaa hyötyliikuntaa. Lisäksi lumitöiden tekeminen porukalla oman talon vähen kanssa ryhmäyttää taloyhtiötä ja juurruttaa ihmisiä.

Vastuukysymykset lumitöissä ovat aivan yhtä täysin levällään kuin kaikki muutkin kiinteistöalana vastuut. Pääsääntöisesti palveluntarjoaja ei ole vastuussa mistään ellei oikeus toisin totea. On todennäköisesti paljon turvallisempaa, että taloyhtiö huolehtii hiekoittamisesta kuin se että yhtiö odottaa koko päivän illalla mahdolliseti saapuvaa hiekoituskonetta joka roiskaisee keskelle pihaa kasan hiekkaa, häipyy ja laskuttaa palvelusta iltalisän.

Lumitöiden teettäminen on yleisesti ottaen paljon kalliimpaa kuin kirjoituksessa väitetään. Lyhyellä vasteajalla tehty sopimus - eli sellainen kuin yleensä tarvitaan, jotta talkooväki ei ehtisi tehdä töitä itse - saattaa maksaa satoja euroja asuntoa kohden.

Kun lunta sataa, ammattimainen lumityöpalvelu ei ole koskaan paikalla. Alalle tyypillisesti palvelu haalii itselleen liikaa töitä ja suorittaa ne mielivaltaisessa järjestyksessä. Liian suuret välinpitämättömien kuljettajien ajamat koneet eivät mahdu pihoille ja kävelyteille ja rikkovat aidat sekä nostavat hiekat nurmikoille lumen mukana. Tästä laskutetaan ja vahinkoja vähätellään: "tekevälle sattuu" tai "inhimillinen virhe".

Kirjoittaja väittää, että asukkaat eivät saa mennä rakennuksen katolle pudottamaan lunta. Tämä ei pidä paikkansa. Kuka tahansa saa mennä katolle; eri asia on tietysti onko se järkevää. Korkeille kerrostalokatoille ei varmaan kannatakaan mennä, mutta maassamme on erittäin paljon matalia rivi- ja paritalokattoja, joilta lumet voi itse pudotella ihan hyvin. Mikäli lumia pudotetaan talkootöillä, on taloyhtiö vastuussa turvallisuudesta. Talkoovakuutus on putoamissuojainten lisäksi tällöin paikallaan.

Niin kauan kuin tarjottavat lumenaurauspalvelut ovat holtittomia, kalliita ja vääränlaisella kalustolla toteutettuja, eivät palvelusopimuksen missään tapauksessa kannata.

Piratismin edunvalvontaa parhaimmillaan

Helsingin sanomien keskustelua-palstalla (16.7.2011) Musiikkituottajan - IFPI Finland ry:n toiminnanjohtaja Lauri Rechardt kirjoittaa piratismin hinnan olevan liian korkea. Hänen mukaansa arviointi ei ole eksakti tiede, mutta tästä huolimatta hän toteaa, että tilatun tutkimuksen mukaan luovilta aloilta katoaa 1.2 miljoonaa työpaikkaa vuoteen 2015 mennessä, mikäli nettipiratismia ei saada merkittävästi vähennettyä. Edelleen hän toteaa, että laittomien sisältöjen jakelun aiheuttamat taloudelliset menetykset ovat 240 miljardia euroa.

IFPI:n oman tutkimuksen mukaan laittomia internet-palveluja käyttää Suomessa kolmannes internetin käyttäjistä. Edelleen, kirjoittaja arvioi, että lisääntyneestä kulutuksesta koitunut arvonlisäys valuu harmaan talouden ja välittäjien taskuihin.

Kirjoitus on tyypillinen edunvalvojan kirjoitus, jossa hämärretään tosiasioita esittämällä niitä intressiryhmän kannalta suotuisassa valossa. Esimerkiksi 1.2 miljoonaa työpaikkaa kuulostaa paljolta, mutta jos arvioidaan, että maailmassa (jota tutkimus ilmeisesti koskee) on miljardeja työpaikkoja, kyse onkin alle promillen muutoksesta. Lisäksi kaikilta aloilta poistuu työpaikkoja tuottavuuden kasvaessa tai rakenteellisten muutosten seurauksena.

Kirjoituksessa ei kerrota, mitä suomalaisten laittomien internet-palvelujen käytöllä tarkoitetaan. Tilanne olisi varmasti huolestuttava, jos tosiaan kolmannes suomalaisista internetin käyttäjistä hankkisi systemaattisesti edelleenlevitettäväksi massoittain tekijänoikeuksien suojaamaa materiaalia. Mikäli he vielä maksaisivat siitä jollekin kolmannelle osapuolelle, syntyisi kirjoittajan kuvailemaa harmaata taloutta ja välittäjiä. Hyvin todennäköisesti kirjoituksessa esitettyyn lukuun on kuitenkin on kuitenkin luettu mukaan kaikki mahdollinen käyttö, josta ylivoimaisesti suurin osa todennäköisesti on satunnaisia, omaan käyttöön tarkoitettuja muutaman kappaleen latauksia.

Ehkä hankalin kohta kirjoituksessa on piratismin aiheuttamien taloudellisten menetysten arviointi. Arvio perustunee alan itsensä määrittelemiin yksikköhintoihin eikä esimerkiksi markkinamekanismin määrittelemään markkinahintaan. Täten arvio on siis täysin mielivaltainen.

Paljolti kirjoituksessa esitetyin perustein voitaisiin ajaa myös esimerkiksi separaattori- tai pinkopahviteollisuuden asiaa: jos harmaata tuontia ja piraattiseparaattoreiden tai -pinkopahvien käyttöä ei saada kitkettyä, alalta häviää miljoona työpaikkaa ja taloudelliset menetykset ovat arvioitu markkinan koko kerrottuna valmistajan määrittelemällä yksikköhinnalla.

Toisen hengentuotoksen taloudellinen hyödyntäminen on luonnollisesti tuomittavaa. Olisi kuitenkin syytä ymmärtää, että internetin tyyppisen jakelukanavan syntyminen on sellainen toimintaympäristön muutos, johon myös tarjonnan ja erityisesti hinnoittelun tulisi reagoida. Hintataso ei ole saavutettu etu.